maanantai 23. maaliskuuta 2009

Vajaa pari viikkoa starttiin!

Reitti on valmis. Luvassa on tiukkaa urbaania pyöritystä niin keskustassa, kuin sen laitamillakin. Jo 30 km:n ajolla saattaa maalin löytää, mutta tiukemmin voittopokaalia hamuavien kannatta varautua pidempäänkin lenkkiin. Kalustovalinta kelin mukaan, mutta asvaltilta ei tarvitse juurikaan poistua.

Pelilautoja ja muuta materiaalia alamme jakamaan n. klo 13 Pyörä-Suvalalla (Lekatie 2) ja startti siihen perään, kunhan kaikki on valmista.

Mikäli on tarvetta kuljettaa pyyhkeitä, saunavastoja ja muita oleellisia tarvikkeita bankettipaikalle, niin sellainen onnistuu varsin hyvin lähtöpaikalta.

Laittakaa ilmoittautumisia tulemaan osoitteeseen urbanrideoulu@gmail.com, jotta tiedämme suunnilleen, minkä kokoiseen yleisöryntäykseen varaudumme. Toki otamme lähtöpaikalle jokusia ylimääräisiä pelilautoja mukaan, joten postin unohtaminen ei ole mikään syy jäädä syrjään startista!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Pelilauta hahmottuu...

Kovasti on pelilautaa piirrelty ja niinhän se Oulun kartta taipuu alustaksi. Jalokivet ovat löytäneet paikkansa ja Capetown kääntynyt Cape Toppilaksi...

Materiaalin jako alkaa klo 13, myöhemmin ilmoitettavalla lähtöpaikalla. Maali selvinneekin sitten vasta matkan varrella.

Ilmottautumisaikaa on vielä kuun loppuun jäljellä, laittakaa postia tulemaan urbanrideoulu@gmail.com

p.s. Vielä muistin virkistykseksi: Peliohjeet